Sunnuntai uuden ajan joulutortut

Sunnuntai uuden ajan joulutortut

Hans Välimäki kehitti Sunnuntai torttutaikinalle mantelicroissantin perusideaa ja joulun klassikkomakuja yhdistellen mehevän jouluherkun, joka on muodoltaan kuin croissant.


Ainekset:

400 g
Sunnuntai torttutaikinaa
1 prk
luumuhilloa (tai muuta hilloa)

Mantelitäyte

5-6 rkl
sokeria
80 g
Sunnuntai laktoositon leivontamargariinia
1
kananmuna
1,5 dl
mantelijauhetta
Hyppysellinen suolaa

Vaniljakreemi

3 dl
maitoa
0,5 dl
sokeria
1
vaniljatanko pituussuunnassa halkaistuna
2-3
keltuaista
2-3 tl
maissitärkkelystä
2 dl
kermaa

Valmistusohje

Jauhota taikina kevyesti ja kaulitse ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä taikinalle ohuelti hilloa ja sen päälle mantelitäytettä. Leikkaa taikinasta terävähuippuisia kolmioita ja kääri rullalle leveästä päästä aloittaen. Asettele rullat pellille, voitele munalla ja ripottele voideltujen rullien päälle raesokeria tai mantelilastuja tai vaikka molempia. Paista uunissa keskitasolla +175C asteessa noin 15-20 min, kunnes leivonnaiset ovat kauniin kullanruskeita. Tarjoile vaniljakreemi-dipin tai hillon kanssa.

Mantelitäyte

Sekoita pehmennyt leivontamargariini ja muut ainekset kulhossa sekaisin ja levitä taikinalle.

Vaniljakreemi

Kiehauta maito ja vanilja kattilassa. Yhdistä keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys. Sekoita hyvin. Lisää kuuma maito-vaniljaseos joukkoon, sekoita ja kuumenna uudelleen, kunnes seos saostuu. Jäähdytä. Vispaa kerma vaahdoksi ja yhdistä jäähtyneeseen vaniljakreemiin. Tarjoile Sunnuntai uuden ajan joulutorttujen kera.